![]() |
|||||||
|
|||||||
|
ETELÄPÄÄ
|
Eteläpää
Eteläpään matkailukeskus sijaitsee kauniilla Siikaisjärven rannalla. Matkaa keskustaan on noin 2 kilometriä ja sieltä löydät kaikki tarvittavat palvelut. Eteläpäässä on erityisesti otettu huomioon perhelomailun tarpeet. Alue soveltuu myös moninaiseen virkistys- ja kokouskäyttöön oheispalveluineen. Viihtyisällä ja tasokkaalla matkailualueella on 19 saunallista, ympärivuotisessa käytössä olevaa mökkiä sekä 2 kesäkäytössä olevaa leirintämökkiä. Mökeistä löytyy valinnanvaraa niin tasokasta ja vaativaa majoittumista etsivälle kuin vaatimattomammasta mökkeilystä pitävällekin. Mökkialueen vieressä sijaitseva Siikaisjärvi kutsuu kesäisin soutelemaan tai kalastamaan ja talvisin järven jäälle hiihtelemään. Myös avantouinti ja pilkkiminen mahdollista. Soutuvene kuuluu jokaisen mökin varustukseen. Matkailukeskuksen uudistetussa päärakennuksessa sijaitsee n. 100 hengen ravintola sekä hyvät kokoustilat välineineen. Myös matkailuinfo ja tilaussaunat sijaitsevat päärakennuksessa. Lisäksi Eteläpään alueella sijaitsee Retkeilyn mallialue, jonka ensimmäinen osa on valmistunut. Mallialueella sekä lapset että aikuiset pääsevät testaamaan ja opettelemaan retkeily- ja erätaitoja. Samalla voit kerrata, mitä muistat Jokamiehen oikeuksista, sillä niistä kertovat opastetaulut löytyvät alueelta. Sieltä löytyy myös savupirtti ja laavu. Retkeilyn mallialueella järjestetään opastettuja retkiä, mutta voit tutustua siihen myös omatoimisesti. |
||||||